Mikä on roolipeli?
Foorumissa pelattavassa roolipelissä on tarkoituksena luoda kehittelemälleen hahmolle elämä kirjoittamalla tarinanomaisia viestejä ja postittamalla ne foorumiin vastapelaajan luettavaksi.
Kuten voimme alhaalta löytyvästä esimerkistä huomata, pelaajat käyttävät eri asioiden ilmaisemiseen siihen vakiintuneita merkkejä. Puhe kirjoitetaan lainausmerkkien sisään omalle rivilleen. Ajatukset kursivoidaan ja heitetään
' ' -merkit niitä reunustamaan. Tämä siksi, että viestin ymmärtäminen olisi mahdollisimman vaivatonta.
Tekeminen laitetiin alunperin tähtien sisään, mutta nykyään monet jättävät ne pois, sillä oikeastaan merkit ovat tarpeettomat ja rumentavat viestiä. Jos kirjoituksesi ovat kuitenkin melko lyhyitä ja tahdot tehdä erityisen selväksi mikä kohta on mitäkin, voit laittaa ne mukaan.
Kauniin viestin kehittely voi aluksi tuntua mahdottomalta, mutta muiden esimerkkiä seuraten voi lyhyessä ajassa oppia paljon.
Roolipeli on kuitenkin paljon muutakin kuin vain peluuta. Vaihteleva osa ajasta foorumissa kuluu toisien pelaajien kanssa seurusteluun ja muiden osioiden tutkiskeluun. Playssa ja Pulinoissa on monenlaisia kyselyitä ja keskustelunaiheita, joihin osaa ottaminen on viihdyttävää. Ropeista voi löytää pitkäaikaisia nettikavereita ja mahdollisuuden paeta arkea.
Esimerkillistä pelaamista:
Zazunne postaa topikin ensimmäisen viestin:
L
Valkoinen, tuo jengin vetäjä Logan laahusti raskaasti harmaalla ja kivisellä tiellä, joka johti hyvin korkealle muurille. Ympärillä kasvoivat suuret vuoret, jotka peittivät muun maiseman kokonaan. Pojan ajatukset, jotka etsivät syitä ja vastauksia jengiin, laahuilivat. Ei koskaan ollut niin, että koko jengi olisi kasassa, tuo sai pojan kerrankin ajattelemaan. Bullterrierisusi istahti maahan vaivautuneena ja rypisti otsansa sievään ryppyyn. Sää oli varsin normaali, eli aurinko koitti paistatella päivää pilvien läpi. Syksykin oli, eli osittain maa oli ruskea ja oranssi kuoleitten lehtien takia.
'Minun varmaankin pitäisi ruveta epäilemään.. Onkohan jengiläiseni enää edes tiedossa, että he ovat Minun jengissäni? Tämä on raastavaa.'
Mich vastaa:
Toinen jengiläinen, juuri liittynyt tosin, asteli ruskea pää hitusen ylös nostettuna kohti muuria. Sillä ei ollut aavistustakaan miksi se tänne oli tullut, ehkä nauttimaan kesän viimeisistä päivistä tai sitten jotain muuta merkityksetöntä. Ajatukset kuitenkin muuttuivat kun tämä näki Loganin, uuden kaverinsa ja sen jengin johtajan, johon Ren oli hetken mielijohteesta liittynyt. Oli tullut selväksi että Renny olisi siitä viisammasta päästä porukkaa, ainakin jos Loganin puheet "alfan maineen pilaamisesta" olisivat totta. Renny ei kilttinä poikana menisi siihen mukaan, ainakaan niin että joku voisi siitä häntä syyttää. Voisi ehkä korkeintaan taustalla hääräillä jotain asiaankuulumatonta. Hauskanpitoa ja kavereita uros lähinnä tästä jengistä haki.
"Moi."
Renny virnisti Loganille ja asteli tämän lähelle, istahtaen laakealle, sammaleenpeittämälle kivelle, kiertäen häntänsä tiukasti jalkojensa viereen.
|