Virallinen nimi: MC Myrskylyhty
Kutsumanimi: Lytte
Rotu: suomenhevonen
Sukupuoli: ori
Syntynyt/Ikääntyminen/Ikä: 23.07.2008/VARL
Säkäkorkeus: 152 cm
Rekisterinumero: VH-
Väri ja Merkit: ruunikko
Painotus: esteratsastus
Koulutustaso: Re 110cm Me 100cm Ko He B
Kasvattaja: Irvikissa / MC Suokit
Omistaja: Ziur
Asuintalli: Soojendav
Luonnekuvaus
Teini-iässä ihmisen mieliala heilahtelee puolelta toiselle. Ensin on iloinen -ja toisessa hetkessä sitä raivoaa kuin suurinkin tornado. Mc Myrskylyhty tuntuu olevan ikiteini, sen mielialat heilahtelevat puolelta toiselle, päivästä toiseen ja kuukaudesta seuraavaan. Orin mieli on kuin tuulessa heiluva lyhty, puolelta toiselle mustien pilvien alla valaisten vain hiukan ympärillään olevia asioita.
Karsinalla ja käytävällä Lytte on erilainen hoidettava. Karsinassa, kun se saa olla hiukan vapaammin, eivät jalat pysy aina yhdessä kohdassa paikoillaan. Ori voi hiukan pyöriä ja liikahdella sivusuuntaan, mutta suurimmaksi osaksi se kyllä yleensä seisoo paikoillaan. Joinakin päivinä Lytte antaa hoitajan tulla karsinaan, ja aloittaa työnsä ilman mitään vastaansanomisia, mutta joskus ori tervehtii karsinaan tulijaa ainoastaan peräpäällään -"tulekin niin potkaisen". Muukin käyttäytyminen riippuu aivan päivästä, harjatessa se joko seisoo kiltisti paikoillaan syöden heiniä tai sitten se pyörii ympäri karsinaa ja puree. Kaviot yksinkertaisesti nousevat tai eivät -mukaan ei kuitenkaan koskaan liity puremista, potkimista tai liikuskelua. Pystyyn hyppiminen ei koskaan ole kuulunut Lyten tapohin, ja jos omistaja päättää niin se ei koskaan tule kuulumaankaan.
Satulaa laitettaessa Lytte yleensä pyörii ja luimistelee, muttei pure. Vyön kiristyksestä poika ei pidä yhtään, se pullistelee (niin että maha tuntuu olevan räjähdyspisteessä) ja puree (ja kaula muuten taipuu!). Ailahtelevaisen luonteen takia, tätä käy ehkä kerran viikossa, Lytte saattaa unohtaa temppuilla, ja silloin se vain seisoo paikoillaan rauhallisesti. Tällöin hoitajan kannattaa ottaa kaikki ilo irti Lyten "dementiasta".
Suitsien kanssa ei tule ongelmia niin hyvinä kuin huonoinakaan päivinä. Kuolaimet Lytte ottaa vastaan ihan mielellään, ja muutenkin se pitää päänsä alhaalla. Huonoina päivinä on vain se ero, että Lytte voi hiukan luimia - muttei muuta.
Käytävällä hoidettaessa Lytte liikuskelee vähän, hiukan eteen ja taaksepäin, sekä kuopii maata. Harjattessa se voi pahoina päivinään luimia hiukan, mutta muuten se vain seisoo kilttinä ja tarkkailee tallin toimintaa. Kavioiden kanssa Lytte ei muuta tapojaan, ne hoituvat samalla tavalla kuin karsinassakin, joko tai. Satula on helpompi laittaa käytävällä kuin karsinassa. Lytte olettaa, ettei yletä puremaan hoitajaa ja se tyytyy vain viskomaan päätään ylös ja luimistelemaan. Vyön kiristyessä pään heilumisen lisäksi liikkeeseen alkaa maha - se pullistuu pullistumistaan jättimäiseksi. Suitset ovat aivan yhtä helppo nakki kuin karsinassakin, ei mitään ongelmia koskaan. Tästä kannattaa kiittää Lytteä, sillä ainahan taputukset ja kehut tuovat valoa synkkien pilvien keskelle.
Pesusta Lytte ei tykkää, hyväkin päivä menee pilalle kylpytuokion takia. Poika osoittaa mieltään kuopimalla, liikkumalla niin paljon kuin mahdollista, viskelemällä päätään, luimimalla ja yrittämällä litistää hoitajaa seinää vasten. Päättäiväisen ja kokeneen hoitajan ilmeen Lytte osaa kuitenkin tulkita usein melko hyvin: se kertoo, että tänne ei ryppyillä. Tälläisen ilmeen nähdessään Lytte rauhoittuu hiukan, ja tyytyy ainoastaan luimimaan ja kuopimaan.
Askeleet ovat yksi ainoista asioista, joihin Lyten mielialan muutokset eivät vaikuta. Orin synkät pilvet väistyvät hiukan kun se pääsee liikkumaan, ja toisaalta taas hyvinä päivinä niitä ilmestyy hiukan auringon eteen. Lytte liikkuu lennokkain askelin, "liitäen". Se ei kuitenkaan anna ratsastajalle täydellistä taivasta selässä, vaan muistuttaa kaikesta ympärillä tapahtuvasta tekemällä välillä muutaman töksäyttävän askelluksen. Yleisesti askeleet ovat kuitenkin mukavat istua ja eteenpäinvievät niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin.
Apujen kanssa pitää sitten olla tarkkana päivän mukaan. Hoidettaessahan se tulee jo selville, onko orilla huono päivä vai ei. Synkkinä päivinä Lytte voi olla kovasuinen, mutta herkkäkylkinen, eikä siedä raippaa edes ratsastajan kädessä (vaikka sitä ei käytettäisi ollenkaan). Kaikki hyvin -päivinä taas Lytte ei siedä ollenkaan suusta repimistä ja kääntyy pienelläkin ohjan kiristyksellä. Kyljet pysyvät yhtä herkkinä, mutta raippakammo ei ole niin suuri. Tosin Lytellä ei koskaan tarvitse raippaa: ori ei laiska vaan itse asiassa melko reipas, ei kuitenkaan kuuma.
Lyten painotus on esteratsastus. Lennokkaat ja varmat askeleet vievät sitä nopeasti kohti estettä, ennen ponnistusta pari tiheämpää (ja pompottavampaa) askelta ja sitten se loikka. Lytte hyppää sen verran kuin on tarve: sillä tavalla että puomi ylitetään varmalla tavalla sitä pudottamatta, mutta ilmavaraa ei silti jätetä kovin paljoa. Mitä sitä nyt suotta suuria hyppyjä tekemään. Laskeutuminen sujuu Lyteltä aina helposti ilman ongelmia, se hallitsee itsensä todella hyvin. Teiden ei kannata olla kovin jyrkkiä, sillä Lytte ei taivu kovin helposti, eikä se saa kunnolla pidettyä itseään reippaassa laukassa terävissä kulmissa. Esteelle kannattaa siis mennä loivassa kaaressa, mutta sillä ei ole väliä hyppääkö keskeltä estettä vai hiukan sivusta päin. Lytte nimittäin kieltäytyy esteeltä vain ratsastajan repiessä sitä suusta.
Kouluratsastus ei ole ihan Lyten juttu. Se kyllä liikkuu oikein sulavan kauniisti ja reippaasti, mutta taipuminen on juttu joka ei poikaa paljoa kiinnosta. Ori menee mieluummin kaula suorana kuin kaarella, ja loivat mutkat ovat hauskempia kuin tiukat kurvit. Voltit ja muut kuviot on pakko tehdä isoina, sillä muuten Lytte pudottaa vauhtinsa askellajista alempaan. Takaosa- ja etuosakäännökset ovat sen mielestä tylsiä, mutta väistöihin se keskittyy. Taitava ja sinnikäs ratsastaja saa Lyten kuitenkin näyttämään upealta ja vakavasti otettavana kouluratsuna -pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta se menee ihan kauniisti He A:n verran.
Maastossa Lytte voi hiukan kompuroida, kun se liitävine askelineen keskittyy enemmän vauhtiin kuin polun kiviin ja puunjuuriin. Ori rakastaa pitkiä laukkaretkiä ja se jaksaa loistavasti rankatin reissut. Lyten vauhdin takia ori sijoitetaan aina jonossa etunenään, sillä moni hevonen on tätä suokkia hitaampi.
Kisoissa Lytte ei hermoile turhia, vaan se pysyy tyynen viileänä (suorastaan viilipyttynä). Radalle, niin koulu- kuin esteradalle, mentäessä orin keskittyminen voi kuitenkin herpaantua hiukan, sillä yleisö vie sen huomiota. Kuljetus kisoihin ei tuota ongelmia, vaan Lytte menee päivästä riippumatta traileriin kiltisti, ja tulee sieltä myös pois yhtä sievästi. Matkan aikana se ei pistä koskaan ranttaliksi, vaan seisoo kiltisti paikoillaan.
Eläinlääkärin ja kengittäjän kannattaa tulla vain Lyten hyvinä päivinä, joita ei tietenkään voi ennustaa. Pahimmillaan ori saattaa nimittäin pistää pystyyn sellaisen mellakan, ettei siinä paljon pysty sairastakaan auttamaan. Iloisina hetkinä se kuitenkin suostuu loistavasti yhteistyöhön, ja tällöin mikään ei tuota ongelmia.
Lytte ei ole rasisti, vaan se tulee hyvin toimeen niin tammojen kuin orienkin kanssa. Laitumella juokseminen kavereiden kanssa piristää aina, ja jos hoitaja tahtoo nähdä tämän suokin iloisena, on antaa yksi hyvä vinkki: laita Lytte tarhaan riehumaan kaverin kanssa hetkeksi.
Liikutus
Ma esteratsastusta kentällä
Ti esteitä kentällä
Ke kouluratsastusta maneesissa
To maastoon/maastoesteitä
Pe esteratsastus kentällä tai maneesissa
La maastoon
Su lepopäivä (laitumella tai tarhassa)
E: Rokkitar
Ei: Rokkimus sh-o, 157cm
Ee: Vehnätär sh-t, 151cm
Eei: Veetish-o, 154cm
Eee: Ärri-Likka sh-t, 150cm
I: MC Myrskytuuli
Ii: Joensuun Rajuilma evm
Iii: Myrsky RR evm
Ie: Tarinoiden evm
Iee: Joensuun Elsa evm
Iei: Joensuun Vänrikki evm
Lyten isän isä, Joensuun Rajuilma, on ktk-III -palkittu työsuomenhevosorii. Se on 159 cm korkea ja ikää sillä on 13 vuotta. Rajuilma on kisannut esteitä seuratasolla ja koulua luokissa helppo C ja helppo B aluetasolla. Pääasiassa ori kilpailee työhevoskilpailuissa ja toimii kesäisin kyntöhevosena pellolla. Ori on väriltään liinakko.
Lyten isän isän isä, Myrsky RR, oli hyväsukuinen mutta huonosti näyttelyissä pärjännyt koulupainotteinen ori. Sillä oli päälle 70 sijoitusta koulukilpailuista ja se kisasikin Helppoa C'tä, B'tä ja A'ta aluetasolla, ja helppoa C'tä ja B'tä kansallisella tasolla. Ori oli väriltänsä musta ja säkäkorkeutta sillä oli 157 cm'n verran.
Lyten isän isän emä, O.P. Tarinoiden, oli yksi silloisen O.P. -tallin kuuluisampia suomenhevoskasvatteja. Se oli ktk-I palkittu rautias tamma ja painotukseltaan koulupainotteinen. Sillä oli paljon sijoituksia koulukilpailuista tasolla he C, he B ja he A. Tamma syntyi 1987 ja kuoli 2006 toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Lyten isän emä, Joensuun Liisa, on estepainotteinen ruunikko tamma. Se on syntynyt 1997 ja säkäkorkeutta tammalla on 155 cm. Se sai myös hyvät arvostelut näyttelyissä ja kantakirjattiin vuonna 2006 III-palkinnolla. Liisa on kiltti tamma, eikä Myrskyn (Lyten isän) nähdessään kukaan voisi aavistaa tämän hullun olevan niinkin herttaisen tamman jälkeläinen. Myrskyn lisäksi sillä on kaksi varsaa, 157 cm korkea tamma Joensuun Miisa (ei ktk palk.) ja 150 cm korkea tamma Joensuun Vimmatuuli (ktk-II).
Lyten isän emän emä, Joensuun Elsa, oli hyvin työkilpailuissa pärjännyt tamma, jolta löytyi säkäkorkeutta 165 cm! Se sai myös hyvät arvostelut näyttelyissä. Harmittavasti tamma kuoli 21.12.2007 ollessaan 21 -vuotias. Syntynyt tamma oli 1986, ja jälkeläisiä sillä on neljä; Joensuun Liisa (ktk-III), Joensuun Ilmari (ei ktk palk.), Joensuun Marsalkka M (ktk-II) ja Joensuun Elli (ktk-II).
Lyten isän, Myrskyn, sukujuuret ovat Pohjois-Karjalasta Joensuusta. Myrskyn emän isä on työsuomenhevonen Joensuun Vänrikki. Ori on syntynyt 1992 ja se on väriltään myös ruunikko. Tämä ori ei ole koskaan kisannut eikä käynyt näyttelyissä, sillä se on päivittäin työkäytössä pelloilla. Joensuun suomenhevossuvun kasvattaja on tunnettu juuri hyvistä työsuomenhevosistaan, eikä Vänrikki ole poikkeus. Säkäkorkeutta orilta löytyy noin 160 senttimetriä. Myrskyn emän lisäksi orilla on yksi jälkeläinen, mikä onkin Myrskyn emän täysveli: Joensuun Marsalkka M (ktk-II).
Kilpailukalenteri
Kisattuja kisoja 0 joista sijoituksia 0.
Tekstit © Ziur
Kuvat ©
Hosted by Kumisaapas.net.