Soojendav sijaitsee Suomessa, Vaajanteella. Tallin pääkategoria on siittola, mutta myös kilpailutoimintaa on nähtävissä silloin tällöin. Soojendav järjestää ERJ'n ja KRJ'n alaisia kilpailuja.
Tallirakennusta ympäröi kahdeksan tarhaa ja kauempana maneesin takana on laidun, jossa hevoset viettävät sunnuntainsa leväten. Muuten tarhat ovat käytössä arkipäivisin ja lauantaina, hevoset saavat viettää siellä muun aikansa jolloin eivät ole liikutettavina, hoidettavina tai kisoissa. Itse tallissa on 15 karsinaa, kaksi pesukarsinaa, satulahuone ja wc. Tallin ovelta katsottaessa suoraan eteen näkyy noin viidenkymmenen metrin päässä pieni talo, Ziurin kämppä. Tallin pihassa on myös suurehko kenttä ja tontin nurkassa maneesi. Lantala on heti tallin takana kuten myös heinälato. Estetolppia ja -puomeja säilytetään kentän laidalla olevassa vajassa sekä maneesin takanurkassa, omassa aidatussa alueessaan.
Hevosmäärän kasvaessa tallin karsinat eivät enää riittäneet, ja muutama hevonen jouduttiin siirtämään toisille talleille yksityisiksi hevosiksi. Siitostoiminta alkoi tökkimään, kun tilat loppuivat eikä yhtään rakasta kopukkaa haluttu antaa pois tai sijoittaa muualle. Ongelmaan keksittiin kuitenkin ratkaisu ja 21. kesäkuuta 2008 tontille kohosi myös tilava pihatto. Makuuhalli on lämpöeristetty ja sen kuivikkeina käytetään olkia ja turvetta. Kulkuaukkoja on kaksi, eripuolilla rakennusta, peitettyinä muoviverhoilla. Tarha on melko suuri, ja pohja on tasainen lukuunottamatta nurkassa sijaitsevaa pientä mäennyppylää (ei jyrkkärinteinen). Pihatossa asustavat hevoset ruokitaan aina ulkona, ei koskaan sisällä. Asukkaita pihattoon mahtuu 5 kpl. Pihaton (rakennuksen) pinta-ala on 47m2.
Tallia ympäröi pienet metsät joiden puusto koostuu enimmäkseen havuista. Kuuset, männyt ja sammalet antavat silmän levätä. Hiukan kauempana metsän takana on järvi, jossa hevosten uittaminen on sallittua. Tälle paikalle matkaa tule kaksi kilometriä. Rannalla on vähän kiviä eikä vesi syvene jyrkästi.
Soojendav on perustettu 17.09.2007 joten tilat ovat vielä melko uudet. Tallin ovi on iso, puinen ja valkoiseksi maalattu. Tallirakennus muuten on punavalkoinen ja jokaisella hevosella on karsinoissaan ikkunat joista pystyy seuraamaan ulkona tapahtuvia asioita. Ziurin mökki on myös punavalkoinen. Tarhat ovat valkoiset, kuten myös laitumen ja kentän aidat. Maneesi on punainen.
Tarhat ja laidun ovat siistissä kunnossa, ne putsataan ylimääräisistä asioista ja toimituksista vähintään kahdesti viikossa, samoin kuin maneesi ja kenttä. Kentän kuntoa ylläpidetään talvella ja keväällä auraamalla sitä traktorilla paremmaksi, joten pohja on melko turvallinen ja hyvä ratsastaa vuodenajasta riippumatta. Myös tarhoille, tallille, maneesille ja kentälle vievät polut pidetään hyvässä kunnossa. Maastopolkujen kunto on sitten luonnon armoilla, mitä nyt polulle kaatuneet paljon häiritsevät puut nostetaan pois (ei hyviä maastoestetukkeja). Soojendavin maastoilla on metsän keskellä pieni aukeama, jonne on pystytetty maastoesterata. Tämä on ainut paikka maastossa jonka kunto käydään tarkistamassa säännöllisin väliajoin. Maastoesteradalla on maastoon soveltuvia esteitä, risuesteitä ja kaatuneita puita ratana. Esteet on koottu niin, että erilaisia ratoja voi jokainen muodostaa mielessään monia. Täten kukaan ei kyllästy hyppimään samanlaista rataa, sillä jokainen voi keksiä omansa.